Kati Valkosen temperamaalauksia

30.8.-25.09.2022 | 09:00-18:00 Järjestäjä: Tampereen Taiteilijaseura ry.Sijainti: Aulagalleria

Kuvaus

Pois pyyhittyä

Käsittelen taiteessani pääasiassa mielen sisäisiä asioita. Usein teosteni taustalla on jokin ristiriita, jota yritän ratkaista. Aina tämä ristiriita ei kuitenkaan ratkea, vaan jäljellä on entistä enemmän kysymyksiä. Olen työstänyt näitä teoksia maalaten useita kerroksia, peittäen ja pyyhkien, ja tehden sen kaiken yhä uudestaan. Maalaus muuttuu prosessin aikana, mutta silti siinä on aina mukana myös aiemmat kerrokset ja niiden joskus yllätyksellisetkin vaikutukset lopputulokseen.

Pois pyyhittyä kuvaa sekä maalaustekniikkaani että elämää. Meillä on joskus paljonkin asioita, joita haluaisimme muuttaa, mutta kykymme siihen ovat vajavaiset. Kaikkea vanhaa ei saa hinkattua millään pois, vaikka joskus haluaisikin. Kuitenkin aiempien kerrosten vaikutus on merkittävämpi kuin luulisikaan, ja mekin olemme sitä, mitä olemme, kaiken sen seurauksena, mitä olemme kokeneet. Toisen pohjalla on pastellisävyjä ja pehmeyttä, toisen elämä alkaa mustalta pohjalta. Molemmista voi tulla hyvä ja kaunis lopputulos. Mennyt näkyy, ja niin on hyvä.

Näyttelyn maalaukset ovat kaikki temperamaalauksia kankaalle ja teokset on maalattu vuoden 2022 aikana. kaikki teokset ovat saatavilla joko kertaostoina tai Taidelainaamon ehdoin. Lisätiedot Tampereen Taidelainaamosta: taidelainaamo@tampereen-taiteilijaseura.fi, 050 550 2695.

Vapaa pääsy

Jaa:

Kati Valkosen temperamaalauksia